Pesiskoulu järjestetään 2. – 15.6.2025 eri kentillä ympäri Oulua
Supersuosittu Lippo Junioreiden pesiskoulu tulee taas tänä kesänä! Pääyhteistyökumppanina pesiskoulussa toimii Valoo.
Pesiskoulu järjestetään 5-12-vuotiaille tytöille ja pojille usealla eri kentällä Oulussa päivä- tai ilta-aikaan. Yhtenä kenttänä toimii mm. Raksilan Pesäpallostadion! Pesiskoulussa harjoitellaan lajin perustaitoja, opetellaan ryhmässä toimimista ja pelataan pesistä sekä hauskoja pesiksen viitepelejä hyvässä hengessä.
Pesiskoulu on monelle osallistujalle ensimmäinen tutustuminen lajin pariin. Aiempina vuosina pesiskoulumme on kerännyt vuosittain 200-300 harrastajaa, joista usea on löytänyt lajin parista myös uusia kavereita. Pesiskoulun kautta on mahdollisuus siirtyä jatkopesikseen ja joukkuetoiminnan pariin!
Pesiskoulu on turvallinen ja ei-kontaktilaji sekä kaikki toiminta tapahtuu ulkona. Kaikilla osallistujilla on käytössä kypärät ja jokainen on vakuutettu Pohjola Vakuutuksen Sporttiturvalla. Pesiskoulu toteutetaan kahden viikon jaksona, jossa osallistuja pääsee kisailemaan, pelaamaan ja oppimaan lajia.
3 – 6-vuotiaille järjestämme myös Pesisliikkaria Huuhkajapuiston kentällä 18.5.- 20.7.2025 sunnuntaisin klo 16 – 17.
Lisäinfoa ja ilmoittautuminen: Pesisliikkari – Oulun Lippo Juniorit ry ilmoittautuminen alkaa 25.4.2025
AIKATAULUT
Harjoituspäivät kaikilla kentillä (ma-pe + su, ke ja la ei harjoituksia):
VIIKKO 23: ma 2.6., ti 3.6., to 5.6., pe 6.6. omilla kentillä + su 8.6. pelipäivä Niittyarossa erillisin aikatauluin
VIIKKO 24: ma 9.6., ti 10.6., to 12.6., pe 13.6. omilla kentillä + su 15.6 pelipäivä Niittyarossa erillisin aikatauluin
Kokoontuminen omalla kentällä ma 2.6. tapahtuman alkamisaikana
Kaikki aikataulut ja viestintä tapahtuu myClub-järjestelmän kautta. Ilmoittautuminen kesän pesiskouluun alkaa 7.4.2025
Pidätämme oikeuden aikataulu- ja ryhmämuutoksiin.
Pesiskoulu maksu on 59 € (sisarusalennus -10 € kaikista seuraavista sisaruksista, eli (59e +) 49€ sisarukset) sisältäen:
-
8 ohjattua harjoituskertaa ja 2 pelipäivää
-
Pohjola Vakuutuksen Sporttiturva-vakuutuksen
-
Lippotarran ja diplomin
-
Pääsylipun 4.6.2025 Lippo-PattU naisten ykköspesisotteluun.
-
Uusia kavereita ja hauskaa tekemistä mukavassa seurassa!
-
Maksu suoritetaan myClub-järjestelmän kautta tulevalla laskulla
Mukaan tarvitset:
-
Liikkumiseen sopivan vaatetuksen ja kengät
-
Oma räpylä ja kypärä (tarvittaessa voit lainata molempia pesiskoulusta kuittausta vastaan – palautus pesiskoulun viimeisellä kerralla)
Tilaa ennen pesiskoulun alkua harjoituksiin ja peleihin hieno Craftin Lippo junnujen t-paita Stadiumin verkkokaupasta + tarjolla muitakin tuotteitamme:
https://www.stadium.fi/seurat/1749406
https://lippojuniorit.myclub.fi/flow/shop/products
Lisätietoja antaa:
Iida Tossavainen
Junioripäällikkö, Oulun Lippo Juniorit
Email. lippojunioripaallikko@gmail.com
p. 04578384719
Kenttävaihtoehdot ja ilmoittautumiset alla olevista linkeistä
Pesiskoulun päiväryhmät
Hiukkavaara pienet&isot 11:00 – 12:15
Kaakkuri pienet 11:00 – 12:15
Kaakkuri isot 12:30 – 13:45
Kello pienet 11:00 – 12:15
Kello isot 12:30 – 13:45
Kiiminki pienet 11:00 – 12:15
Kiiminki isot 12:30 – 13:45
Lintula pienet 11:00 – 12:15
Lintula isot 12:30 – 13:45
Niittyaro pienet 11:00 – 12: 15
Niittyaro isot 12:30 – 13:45
Pesäpallostadion pienet 11:00 – 12:15
Pesäpallostadion isot 12:30 – 13:45
Ritaharju pienet&isot 12:30 – 13:45
Talvikangas pienet 11:00 – 12:15
Talvikangas isot 12:30 – 13:45